Minun kaappini -kysely seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville

kaappini-kyselyn-kuvake

Kysely ulostuloista, kaapin suojasta, avoimuudesta ja oletuksista. Kysely on tarkoitettu kaikenikäisille ja se on anonyymi.

Arvioiden mukaan ainakin joka kymmenes Suomessa asuva kuuluu seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön. Me sateenkaari-ihmiset saatamme jäädä näkymättömiksi elämän eri alueilla kuten perheessä, koulussa, töissä, terveyden- ja sosiaalihuollossa tai virastoissa.

Seksuaalinen suuntautuminen ja/tai sukupuoli-identiteetti ilmenevät vasta, kun henkilö määrittelee itsensä kertomalla suuntautumisestaan tai identiteetistään – seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille tämä tarkoittaa kaapista ulostuloa. Kaapista ulostulo ei yleensä jää yksittäiseen kertaan, vaan ulostuloja tehdään oman harkinnan mukaan pitkin elämää.

Osa meistä on saanut pienestä asti vahvistusta sille, että saa olla oma itsensä, eikä tällöin kenties tunnista muiden kaapista ulostuloon liittyviä kysymyksiä. Kuitenkin monille meistä ulostulo on asia, joka vaatii huomiointia arjen tilanteissa.

Useimmat meistä kuuluvat samanaikaisesti moniin eri ihmisryhmiin. Seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön kuuluvallakin on oikeus tulla kohdatuksi yhdenvertaisesti riippumatta esim. syntyperästään, etnisestä taustastaan, iästään, perhe- tai suhdemuodostaan, terveydentilastaan tai sairaudestaan, poliittisesta, uskonnollisesta tai kulttuurisesta taustastaan, kansalaisuudestaan, elämänkatsomuksestaan, vammaisuudestaan, kielestään tai sosiaalisesta tai taloudellisesta asemastaan.

Minun kaappini -kyselyssä on kaksi osiota, joista voit valita jommankumman:

Valitse tämä kysely (A), jos vasta HARKITSET ulostuloa

Valitse tämä kysely (B), jos olet jo tullut ulos yhdelle tai useammalle henkilölle.

Kysely on avoinna 7.12.2016 asti.

Tuki- ja neuvontapalvelu Sinuiksi on julkaisemassa Turvallisen ulostulon oppaan palveluumme tulleiden yhteydenottojen pohjalta. Vastaamalla tähän kyselyyn autat meitä saamaan yhä kattavamman kuvan kaapista ulostulon herättämistä ajatuksista – sen paineesta, helppoudesta, kohtuuttomuudesta, itsestään selvyydestä, tärkeydestä tai turhuudesta.

Kerro meille omin sanoin, millainen sinun kaappisi on tai oli – hyvässä ja pahassa.

Kiitos vastauksestasi!

Valtakunnallinen Sinuiksi-palvelu: www.sinuiksi.fi
Toiminnanjohtaja Mikko Väisänen: mikko.vaisanen[AT]sinuiksi.fi

Share Button