Minna Minkkinen – ehdolla Pirkanmaan SETA ry:n puheenjohtajaksi

Minna Minkkinen toimii myös kaupunginvaltuutettuna. Kuva: Joel Peltonen.

Julkaisemme ohessa puheenjohtajaehdokasesittelyn. Pirkanmaan Seta ry:n syyskokous on ensi lauantaina. Ehdolle ehtii siis hyvin asettua vaikkapa paikan päällä.

………………

Hei, Pirkanmaan Setan porukka

Minua on pyydetty asettumaan Pirkanmaan Setan puheenjohtajaksi.

Mielelläni vastaan tähän haasteeseen ja asetun ehdolle yhdistyksen syyskokouksessa la 15.12. klo 14 Pirkanmaan Setan toimistolla. Tule sinäkin paikalle, äänestä minua ja/tai asetu itsekin ehdolle hallitukseen, sillä tarvitsemme koko porukkamme näköisen luottamusjohdon.

Olen ollut mukana Pirkanmaan Setan toiminnassa kymmenen vuotta. Ensin työntekijänä, sittemmin aktiivina, vaikuttajana ja asiantuntijana. Näiden vuosien aikana on päässyt näkemään järjestön upean nousun valtakunnalliseksi tukipalveluiden tuottajaksi. Omaa sydäntäni lähinnä ovat aina olleet tapahtumat ja koulutukset. Mottoni on, että jos jotain ehdotan, niin olen valmis myös tekemään osuuteni, enkä jää odottamaan, että muut tekisivät.

Puheenjohtajana jatkaisin Johannan alulle laittamaa strategiatyötä. Syyskokouksen asialistalla on nostettu keskusteluun myös yhdistyksen nimi. Mahdollinen nimenmuutos antaa myös pontta visuaalisen ilmeen päivittämiseen. Pridet ovat myös lähellä sydäntä ja työ ensi kevään Pirkanmaan Prideä varten on jo alkanut.

Yhdistystä ei pyöritetä yksin, joten kutsun sinut mukaan tekemään näköistäsi toimintaa.

Minulla ei tällä hetkellä ole järjestöissä luottamustehtäviä, joten on aikaa panostaa siihen tärkeimpään, eli paikalliseen ihmisoikeustyöhön.

-Minna Minkkinen

Share Button