In memoriam – Jukka Kokko

vagabondi-lintu

Yhdistystä on kohdannut suru-uutinen. Vagabondi ry:n ensimmäinen puheenjohtaja Jukka Kokko nukkui pois tammikuun alussa. Jukan siunaustilaisuus pidettiin Tampereella Kalevankankaan kappelissa torstaina 15.1.2015.

Pirkanmaan Seta (entinen Vagabondi ry) saattaa perustajajäsentään suurella kunnioituksella ja lämmöllä viimeiselle matkalleen.
Yli neljäkymmentä vuotta sitten Jukka osoitti huomattavaa kansalaisrohkeutta ollessaan mukana perustamassa Vagabondi ry:tä, heti kun Suomen laki mahdollisti yhdistyksen olemassaolon. Kehotuskiellosta johtuen yhdistyksen sääntöihin kirjattiin tavoitteeksi toimia ”yhdyssiteenä yksinäisille ja perheettömille”.

Jukan aloittama työ kantaa hedelmää ja voi hyvin. Suomi on eri maa kuin yhdistyksen alkuvuosina. Nykyään toiminnassamme on perheellisiä ja muitakin kuin yksinäisiä, mutta edelleen ihmisten lähellä olo, vertaisuuden mahdollisuus ja hauskanpito ovat Pirkanmaan Setan kantavia ajatuksia.

Kiitos Jukka, että mahdollistit toimintamme. Ilman sinua, meitä ei olisi. Oli ilo ja kunnia tuntea sinut.

Pirkanmaan Setan (entinen Vagabondi ry) hallituksen puolesta

Mikko Väisänen

Ohessa on Jukan Työväenmuseo Werstaan Hilpeys ja ennakkoluulo -sateenkaarinäyttelyavajaisissa pitämä juhlapuhe kesäkuulta 2013:

Arvoisat kutsuvieraat, sisaret ja veljet!

Minulla on ilo ja kunnia Vagabondi ry:n perustajajäsenenä toivottaa teidät tervetulleeksi tähän näyttelyyn, ja samalla kiitän Työväenmuseo Werstasta, että se on avannut ovensa meille.

Paljon on virrannut vettä Tammerkoskessa sen jälkeen, kun huhtikuussa 1973 kokoonnuimme päättämään oman yhdistyksen perustamisesta jakamaan oikeata tietoa ja kuvainnollisesti houkuttelemaan samanhenkiset esiin riskialtiista puisto- ja kapakkakruisailusta.

Ensimmäiset kokoontumiset olivat vaatimattomia, eikä varoja ollut liiemmin käytettävissä, koska moni pelkäsi polttavansa näppinsä vielä ahdasmielisessä ilmapiirissä. Ydinryhmä kuitenkin löi päänsä ja rahansa yhteen ja päätti järjestää ravintolailtoja, koska gaykansa tunnetusti juhlii mielellään. Naamiaiset huhtikuussa 1973 ja venäläinen ilta saman vuoden marraskuussa hakevat vieläkin vertaansa: pääsymaksuun sisältyi runsas noutopöytä asiaankuuluvine juomineen ja vapautunut tunnelma kohosi kattoon varta vasten harjoitellun showohjelman myötä. Juhlavieraita saapui ympäri Suomea aina Ruotsia myöten. Voitollinen taloudellinen tulos auttoi yhdistystä jatkamaan toimintaansa ilman ydinryhmän taloudellista vastuuta sekä jakamaan julkisuuteen ja jäsenille asiallista tukea ja informaatiota. Apu löytyi yksinäisyyteen ja syrjäytymiseen, mikäli sitä halusi. Vauhdikas alku auttoi oman pienen ravintolan perustamiseen ja myöhemmin liityttiin valtakunnalliseen SETA ry:hyn.

Monet asiat ovat paremmin kuin 40 vuotta sitten, ja voimme pystypäin marssia julkisuuteen täysivaltaisina kansalaisina –

Toivomme, että näyttelymme antaa hyvän kuvan yhdistyksemme toiminnasta. Vielä kerran – tervetuloa!

Jukka Kokko

Kuvassa Vagabondi ry:n 40 vuotta sitten käytämä logo, joka symboloi tuhkasta nousevaa feniks-lintua. Linnussa voi nähdä ihmiskehon viitteitä.

 

Share Button